Love is in the air....

...baadiibaabaadiibaa.... Voiko ihminen rakastaa liikaa? Se oli kilpailun onnellinen voittaja-kysymys! Joten siihen aiheeseen perehdyn viinilasi seuranani. Monta iltaa olen jo kelannut ajatuksiani tähän kysymykseen liittyen, ja ihanaa, kun lopultakin ehdin istua, hengähtää, ja kirjoittaa. Ennen kuin pääsen itse vastaukseen, haluan taas avata käsitettä rakkaus hieman tarkemmin. RAKKAUS "Länsimaisessa kulttuurissa rakkaus jaetaan joskus Platonin esittelemän kolmijaon mukaan: eros (eroottinen rakkaus), philia (veljellinen rakkaus), agape (jumalallinen rakkaus). P. Cicovacki mainitsee neljäntenä rakkauden muotona amorin, romanttisen rakkauden." - Wikipedia Vain kolme kategoriaa??? Ilmeisesti voisin päättää tämän kirjoituksen jo tähän ja vastata vai kysymykseen: Ilmeisesti voi. Ottaen huomioon, että Platon ei ollut mikään turha kaveri kaikkine filosofioineen, mutta vain kolme eri ryhmää? Pari ristiriitaisuutta mainitakseni, rakastan lapsiani, mutta en silti jumaloi heitä. Rakastan elämää, mutta en silti ole koko ajan eroottisesti latautunut. Rakastan perhettäni, mutta ei se arki ainakaan niin romanttista ole jne. jne.. Vai olenkohan sittenkin käsittänyt sanan rakkaus väärin? Tai ylipäätänsä, käytetäänkö sitä puheessa väärin? Mitä rakkaus todella on? Yksi varmasti tunnetuimmista rakkauden määritelmistä tulee raamatusta, ja on minulla siihenkin sanani sanottavana... "Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii" Tähän väliin täytyy todeta, että hetki sitten käytin pitkän tovin yrittäessäni etsiä netistä jotain nasevaa lainausta rakkaudesta, jonka takana voisin seistä, mutta en sellaista löytänyt. Miksi sen aina pitää kuulostaa niin kliseiseltä? Ja sitten tämä raamatun kohta, rakkaus on ehkä kärsivällinen, mutta ei mielestäni läheskään aina lempeä. Rakkaus käyttäytyy valitettavasti joskus myös sopimattomasti, ja saattaa mielestäni jopa pahimmassa tapauksessa katkeroitua. Rakkauskaan ei kestä kaikkea, eikä mielestäni ainakaan pitäisi kärsiä kaikkea. Ja minä en ole kyyninen ihminen, kaukana siitä, mutta pakko tässä on miettiä että onko tuollaista rakkautta muka olemassa, on se sitten eros, philia tai agape- muodossa? Vielä pakko ottaa yksi esimerkki (en tohdennut laittaa lainausta...) tuon raamatunkohdan vastapainoksi. Nämä pehmopornopokkarien rakkaustarinat.... Oi niin ihanan romanttista! Ja epätodellista. Vai onko? Onhan sitä kiva joskus lukea tai katsella romanttisia tarinoita, mutta vääristääkö se käsityksiämme siitä, millaista rakkauden tulisi olla, millaista on täydellinen rakkaus, tai että mistä jäämme paitsi? Vai onko niillä tarinoilla oikeastaan mitään tekemistä todellisen rakkauden kanssa... Mutta siis kysymykseen voiko rakastaa liikaa... Milloin rakastaa liikaa? Silloinko, kun tuntee hukkuvansa, vai silloin kun unohtaa itsensä ajatellessaan vaan rakkaidensa parasta? Vai onko se vain terve merkki todellisesta rakkaudesta? Olen sitä mieltä että rakastaa ei voi liikaa, rakkaudestahan saa energiaa ja elämäniloa! Mutta rakkaudet pitää pitää tasapainossa, muuten rakastaminenkin saattaa muuttua työksi. Tulee rakkauden ammattilainen, hehee... Ei sitä en tarkoittanut. Mutta rakkaudesta pitää pitää huolta, samoin kuin kaikesta muustakin tärkeästä, ettei siitä tule taakkaa. Ja se balanssin löytäminen saattaa olla haasteellista, vaikkapa kun ajatellaan rakkautta lapsiaan ja itseään kohtaan. Tai ystäviään kohtaan. Tai läheisiään kohtaan esimerkiksi tilanteissa joissa lähimmäisen rakkauden nimissä joutuu tekemään jotain mikä kolauttaa toista. Rakkaus ajatellaan aina vain positiivisena asiana, mutta onhan kaikilla asioilla kääntöpuolensa, kuinka paljon helpompaa joskus voisi olla kun pystyisi kääntämään vain selkänsä tai sulkemaan silmänsä asioilta jotka tapahtuu. Mutta kun rakastaa, niin välittää. Ja se joskus satuttaa. Se on elämää. Mitä minä sitten rakastan? eros, philia, agape, ja vaikka amorkin vielä mukaan iloiseen joukkoomme! :) Vaikka rakkaus onkin henkistä, niin minun itseni on vaikea käsitellä aihetta -rakkaus Jumalaan, samassa jutussa kuin muita rakkauden kohteita. Uskonasiat ovat sitten ihan oma lukunsa ja niiden pohtiminen vie paljon muihinkin aiheisiin kuin rakkauteen. Mitä rakkaus minusta tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, että joku ihminen tai asia on niin tärkeä, että ilman sitä elämästä puuttuisi jotain. Sen tuntee sydämessä kun jotain rakastaa. Ja vaikka aina ei saa kaikkea mitä haluaa niin se ei silti estä rakastamasta jotakin, se tunnekin siitä tekee onnellisemmaksi ja ehyemmäksi. Joskus tuntuu että sitä ihan pakahtuu katsellessaan vaikka lapsiaan ja toivoessaan ettei heille koskaan tapahtuisi mitään pahaa. Niinä hetkinä saattaa tuntua että sitä voisi jopa rakastaa liikaa. Mutta sitten taas loytyy se balanssi, ja siitä kaikesta hyvästä pystyy nauttimaan. Minä rakastan lapsiani ja ihmistä, jonka kanssa jaan elämäni. Rakastan perhettäni. Rakastan ihmisiä jotka koskettavat sydäntäni ja sieluani. Rakastan eläimiä, ja luontoa. Rakastan fiilistelyhetkiä. Rakastan sitä tunnetta, kun pystyy täysillä revittämään ja iloitsemaan elämästä. Rakastan taidetta ja kulttuuria. Rakastan elämää! Ja tietenkin unohtamatta itseäni, minua minä myös rakastan. With Love, Mirri