Is this real????

Millaisessa maassa me oikein asumme? Välillä pistää ihan vihaksi... Sain aiheen tähän pieneen tutkimustyöhön rakkaan ystäväni vihaisista kommenteista, joissa hän kertoi poistaneensa asiattomia tarroja lyhtypylväistä. Mutta totta se on, netistä voi näköjään tilata mitä vaan, hoh hoh... Ei tarvinnut kuin googlaa maahanmuutto-kielteisillä sanoilla, niin nopeasti löysin sivulle, josta voin 5€ hintaan tilata tarroja joissa lukee miten haitallista eri kulttuurien vaikutus voi olla jälkikasvullemme. WTF? Näinkin kehittyneessä ja niin kutsutussa hyvinvointivaltiossa, miten tämä on mahdollista??? Ja onko se edes laillista kiinnitellä tuollaisia tarroja sinne sun tänne, viestihän on täysin suora ja vihamielinen monille eri maassamme asuville ihmisryhmille. Ei voi ymmärtää... Jonkun perustelun haluaisin löytää sille, että joku väittää monikulttuurisuudesta olevan haittaa, sehän on rikkaus! Ja ymmärrän myös että maahamuutosta on koitunut tietynlaisia ongelmia, mutta en näe sillä olevan suoranaista yhteyttä esimerkiksi kulttuuriin. Löysin harmikseni myös nettisivut, joissa kerrotaan ideologiasta, joka eroaa kyllä täysin omasta ideologiastani... Tällaisiako me suomalaiset todella olemme? Ja tokihan meillä on täällä sananvapaus, ja asioista voi olla erimieltä, mutta jotenkin tuntuu kovin hurjalta tuollainen radikalismi. Ja jos nyt puhutaan pelkästään kulttuurista, niin miten ihmeessä se voi olla meiltä suomalaisilta pois, olemmehan me tunnetusti vahva kansa, emmeköhän me osaa pitää kiinni omista perinteistämme ja historiastamme, vaikka rinnalla kulkisikin muitakin kulttuureja värittämässä ja elävöittämässä oi niin melankolista kansanperinnettämme. Itse näkisin sen vain lisäarvona, jolla voi mukavasti maustaa omaa kulttuuriamme. Noh, kuten sanoin, asioista voidaan olla montaa mieltä ja jokaisella meillä on oikeus ajatella asioista niin kuin ajattelemme. Tämä on kyllä aihe, josta mielelläni kävisin vaikka pienen väittelyn henkilön kanssa, joka haluaa kantaansa asiallisesti perustella... Ja onhan sekin tavallaan rikkaus, että mielipiteitä on monia, mutta jotenkin näin piilohippinä olisin iloinen jos me kaikki voisimme vain elää sulassa sovussa ja ajatella positiivisesti, eli ei vain sitä mitä voimme joidenkin teorioiden mukaan menettää, vaan myös sitä mitä voimme saada. PEACE AND LOOOOOOV........ ps. jos ihmettelette kiertoilmauksiani koskien esim. tarratekstejä tai nettisivuja, en halunnut niitä tähän sanasta sanaan kirjata jotteivat hakukoneet löydä kyseisillä termeillä blogiini!

Muumimamma vai MILF??

Hahaa, sainpas huomionne! :D En tahdo olla kumpikaan noista, vaikka monesti äärimmäisyyksiin saatan mennäkin... Onko olemassa kultainen keskitie tässäkin asiassa? Tässä elämäntilanteessa olevalla naisella on kuin onkin paha taipumus kallistua tuohon ensimmäiseen vaihtoehtoon. Enkä halua ketään siitä valinnasta kritisoida, onhan sitä paljon muitakin murheita ja huolenaiheita kuin ulkonäkö... mutta... Olen tainnut tätä jo ennenkin julistaa, mutta pitäähän nyt itsestään pitää huolta! Valitettavan usein näkee ihmisiä, pienten lasten äitejä, rasvaisine hiuksineen, säkkivaatteineen ilman meikkiä. Jos he näyttävät muuten iloisilta ja hyvinvoivilta, niin kaikki hyvin, mutta kun valitettavan useasti huono olo näkyy myös päällepäin, se näkyy silmistä. Ja kyllä, minäkin täytän nuo kriteerit kevyesti viikon oksutautirumban jälkeen tai kotimöffäilypäivänä. Mutta sillee niinku niinku yleensä, pyrin ainakin huolehtimaan pesueen lisäksi myös itsestäni. Entä sitten MILF? Miten se mielletään yleisesti? Jos sanoudun irti tuosta edellämainitusta roolista, en halua myöskään lukeutua niihin, jotka sitten vapaalle vaihtaessaan muuttuvatkin muumimammasta vähäpukeisiksi pörriäisiksi jotka lasten luota aikuistenmaailmaan päästessään ovat käsittäneet hieman väärin... Jos viihdytään aikuisten seurassa, se ei tarkoita samaa kuin aikuisviihde. Mutta kun olen äiti. Se on kuin jonkin näköinen leima joka pitäisi ainakin toisten mielestä tatuoida otsaan. Joskus miltei pystyy lukemaan ihmisten katseista: "Hyvänen aika sentään, tuolla tuokin vain tanssii ja vatkaa, vaikka on pieniä lapsia kotona, ja noin syvään uurrettu kaula-aukkokin..." AND I DON'T GIVE A SHIT! ;) Tämä mamma ainakin jammaa, ja haluaa pyrkiä siihen että jonain päivänä peilistä katsoo taas itseensä ja omaan kuvaansa tyytyväinen nainen! Miten sitä onkaan sellaisia stereotypioita että naiset, joilla on lapsia ovat synnytyksessä putkauttaneet ulos myös halunsa olla kaunis, seksikäs tai muuten vaan elämäniloinen? Olen sitä mieltä että se ei tee minusta mitenkään huonompaa äitiä tai roolimallia lapsilleni jos kasvatan heitä näyttämällä esimerkkiä että pitää pitää huolta omasta hyvinvoinnistaan. Ja jotta vältyttäisiin väärinkäsityksiltä, en puhu pelkästään ulkoisesta kauneudesta, vaan myös elämänilosta ja energiasta! Jos ihminen voi hyvin, on sinut itsensä kanssa, ja uskaltaa näyttää sen muillekin, se on sitä todellista kauneutta, BMI:stä viis. Niin, se kultainen keskitie. Muutamia ehdotuksia: MBSA (mum but still alive), RLVMOOE (rakastan lapsiani vaikka minulla on omakin elämä), EEJNKPIJP (elän elämääni juuri niin kuin katson parhaaksi itselleni ja perheelleni) jne. jne. Saman tärkeän asian voi näköjään ilmaista monin eri sanoin. Ehkä alan kuitenkin käyttämään seuraavaa: MBSM! -mama but still me- "The purpose of our lives is to be happy" Dalai Lama

Mamma mikä on kissojen taivas?

Kissani lähti tänään kohti parempia hiirestysmaita. Kurjaa... Olen miettinyt tässä jo aiemminkin, että miten tällaisia asioita selitetään lapsille? Kolmevuotias osaa kuitenkin jo kysyä ja jokin vastaus pitää keksiä ennen seuraavaa mummilan reissua. Pitänee ensin tarkastella itse vähän lähemmin asiaa, eli mitä mieltä itse olen asiasta? Uskonko kissojen taivaaseen? Kuitenkin periaatteenani on ollut olla lapsilleni mahdollisimman rehellinen ilman sellasita lässynlässyn hömppäpömppää. Tästä syystä esim. joulupukki-jutut tuottivat minulle pientä haastetta tässä taannoin, mutta selviydyin kunnialla kertomatta pojalle totuutta. Lapsilla on kuitenkin mielestäni oikeus uskoa joulupukkiin, kaikesta huolimatta! Mutta siis kissa. Niin, sitä ei nyt vaan enää ole. Julma totuus. Miksei sitä ole? No se kuoli. Mikä on kuolema? Pitääkö jo tässä vaiheessa varautua keskustelemaan tästä lapsen kanssa vai voisiko sen asian siirtää vielä pari vuotta eteenpäin? Pari vuotta itselle lisäaikaa päättää ensin itse miten mieltää kuoleman. Tästä alkaakin taas sellainen suurempi ajatusten vyyhti joka sisältää nämä uskon asiat. Pitäisi kaiketi tehdä joku linjaus jotta osaisi olla johdonmukainen kasvatuksessaan. Kannatan monia kristillisiä arvoja, mutta tässä perinteisessä suomalaisessa kirkossa on paljon sellaista mitä en allekirjoita. Ja mikäli oikein olen ymmärtänyt, raamatun mukaan eläimet eivät edes pääse taivaaseen. Taas yksi näistä kysymyksistä, mitä olen ennenkin miettinyt, että why oh why? Eläimiähän me kaikki olemme, se on minun teoriani. Olisiko eläimille siis oma taivas, vai olisiko se yhteinen meidän ihmiseten kanssa? Vai pitäisikö ottaa vaan karu linja ja sanoa että kuollut ja kuopattu? Eeeei, siihen en pysty. Kissojen taivas, se tuntuu kyllä tässä vaiheessa varsin varteenotettavalta vaihtoehdolta. Ja siihen on myös helppo lähteä itse mukaan, ajatella, että siellä sen kaverin on nyt hyvä löhöillä. Haluan ehkä kuitenkin suojella vielä tässä vaiheessa lapsiani kaikelta maailman tuottamalta surulta ja murheelta, niitä riittää varmasti sitten tulevaisuudessa ihan tarpeeksi. Eli kissa meni kissojen taivaaseen, paikkaan minne kaikki kissat pääsevät kun eivät jaksa enää sinnitellä täällä maan päällä. Kuulostaa hyvältä, ja niin ihanan kauniilta vaikka maailma ei aina sitä todellisuudessa olekaan. Surumielisin tunnelmin, lähetän kissalleni terveiset sinne kissojen taivaaseen...

saa kommentoida! :D

No niin, vähän on vielä harjoitteluvaiheessa tämä bloggaus... Asetukset olivat niin ettei kommentteja sallittu muuta kuin jäseniltä (eli vain niiltä jotka saavat kirjoittaa tätä blogia...) Mutta siis nyt pitäisi pystyä kommentoimaan muutkin kuin minä, hehee... Eli kommentteja odotellessa, ja mutakakkua syödessä, Nautinnollisia talvihetkiä kaikille! Kram kram!

Dear food diary

Mitä tänään syötäisiin? :) Ihan uskomatonta miten kaikkea pystyy soveltamaan! Olen syönyt nyt jotakuinkin viikon verran leipää, jonka leivon ilman jauhoja! Ja ei, se ei maistu ollenkaan pahalta. En ennen tiennytkään että se on mahdollista, mutta internet on erittäin opettavainen paikka... Tämän päivän lounas: tuoretta "leipää" jossa siis paljon juustoa ja kananmunaa, rahkaa, pellavansiemenrouhetta ja leseitä. Kasvis-korma-kastiketta Fetajuustoa Kurkkuraitaa mustikkarahkaa Ja ääreis ihanaa lounasseuraa! Kiitos seurasta jos tunnistat tästä itsesi! ;) Olen siis omaksunut tämän dieettini suht helposti. Loppujen lopuksi se ei vaatinut muuta kuin että ottaa hieman asioista selvää, ja että jaksaa tehdä itse ruokansa alusta loppuun. Toinen loistava löytö on ollut resepti "sämpylään", edelleenkin ilman jauhoja, joka valmistuu mikrossa minuutissa! Ja taaskin, believe it or not, se ei ole ollenkaan pahaa vaikka siltä kyllä näyttääkin. Tämä superaamiaissämpylä pitää sisällään voita, munaa, leivinjauhetta ja leseitä/mantelijauhoja/pellavansiemenrouhetta/auringonkukansiemeniä tai mitä sitten kaapista löytyykin. Joten minäpä saankin syödä joka aamu tuoretta leipää, eikä edes tunnu miltään erikoisruokavaliolta! Ja aamiaisen kanssa tietenkin popsin supersankarimarjoja! Ja reseptipankista löytyy vinkkejä joka lähtöön, mud cake odottaa vielä tekijäänsa, mutta sit kun tulee seuraava herkkupäivä, aion vetää koko kakun! :) Ja ihanaa kun olo ei ole kuin juuri räjähtämäisillään olevalla ilmapallolla. Tai mistä minä tiedän ilmapallon tuntemuksista, mutta oletan... Huomiselle luvassa munakoiso-oliivi-kana currya, maiskis maiskis!

Hurahtanut hyvään oloon! :)

Olen ihan koukussa! Paitsi että sehän on ihan luonnollista... Mutta jokaisella on omat keinot miten siihen pyritään. Miten minä sitten tähän tilanteeseen päädyin? Millaiseen tilanteeseen ihmisen täytyy itsensä ajaa tajutakseen, että asioihin voi vaikuttaa ja niille kannattaakin tehdä jotain ennen kuin homma karkaa lapasesta. "Länsimaissa masentuminen lienee tuttu lähes kaikille ihmisille. Tälläkin hetkellä reilusti 200 000 suomalaista on depressiossa, mutta heistä ehkä vain joka kolmas on hoidon piirissä. Yleislääkärillä käyvistä potilaista 10-15 %:n arvellaan kärsivät masennustilasta ja jopa kolmanneksella on selviä masennusoireita." "Stressi on elimistön tila, joka syntyy, kun suorituskyky ei vastaa vaatimustasoa. Stressi syntyy yleensä elämän eri kriiseissä, jolloin henkinen energia kuluukin ongelmien ratkomiseen, eikä työntekoon riitä enää voimavaroja. Työsuoritus heikkenee ja stressioireet alkavat ilmetä. Niitä ovat unettomuus, seksuaalisen kiinnostuksen tai kyvyn heikkeneminen, muistihäiriöt, keskittymiskyvyn heikkeneminen ja virheiden tekeminen lisääntyvässä määrin." "Vuonna 2003 Suomessa yli 15-vuotiaista ylipainoisia oli 26,2 prosenttia ja lihavia 12,8 prosenttia, yhteensä 39 prosenttia. Suomalaisista kouluikäisistä lapsista vuonna 2005 oli ylipainoisia 10 – 20 prosenttia. Vuoden 2007 Finriski-tutkimuksen mukaan suomalaismiehistä normaalipainoisia on enää 33 prosenttia ja naisista 48 prosenttia." Muutamia lainauksia siitä, mikä meissä mättää. Tai siis sillä osalla meistä, jotka eivät vielä ole tajunneet miten tärkeää itsestään on pitää huolta. Noh, kyllä sekin päivä koittaa varmasti jokaiselle, että asia tulee ajankohtaiseksi ja alkaa pohdinta missä mentiin metsään. Itse kuuluin vielä vuosi sitten juuri tuohon kategoriaan, eli kaikki muu oli tärkeämpää kuin hyvinvointi. Eikä syynä ollut se, etteikö se olisi kiinnostanut, se vaan jotenkin unohtui huomaamatta. Oli pieni lapsi. Ja toinen tulossa. Ja oletusarvohan on ettei pienten lasten äitien kuulu edes miettiä itseään (kukahan viisas tuonkin keksinyt...). Jos panostaa itseensä on huono äiti kun ei sen verran välitä että pitäisi lapsiaan etusijalla. Wroooong, kyllä nämä kaksi asiaa voi tehdä samaan aikaan. Lapseni ovat minulle tärkeintä maailmassa, mutta jos hyvin organisoi ja delegoi arkea, jää sitä aikaa itsellekin, ja jos ei jää niin sit sitä järjestetään. Palataan vielä tuohon, miksi olin yksi niistä pöllöistä jotka eivät tajunneet omaa parastaan... Siinä sirkuksessa unohtui sitten oma hyvinvointi, sekä fyysisesti että henkisesti. Ei (muka) ehtinyt syödä, ja naposteli sitten kaikkea mitä ohimennen käteen tarttui. Ei jaksanut harrastaa, oli niin väsynyt. Kun väsytti, suklaa piristi (ja piristää tosin vieläkin, kaikesta sentään ei voi luopua ;) ) . Ja sitten ei ollut tyytyväinen peilikuvaansa kun kaikki paikat vähän riippuu ja roikkuu eikä mikään oikein näytä enää hyvältä. Kaikki asiat mitkä harmittivat pyörivät päässä ja muodostivat ns. lumipalloefektin. Ja sitten tuli ahdistus, ja harmitus siitä että tuli ahdistus. Oli pakko pysähtyä vähän miettimään että mites tässä nyt on tän asian laita, koska kuitenkaan ketään muuta kun itseään ei ole syyttäminen siinä vaiheessa jos aikuinen ihminen ei itse tajua omaa parastaan. Sanoin asiat ääneen, sekä itselleni että muille. No mitä sen jälkeen tapahtui? Ensin tuli toteamus itselleen että näin ei voi jatkua. Sitten piti osata sanoa ääneen mikä harmittaa. Ja muuttaa sanat teoiksi. Ja sitten tuli hurahdus! :) Omaa aikaa, sitä todellakin tarvitsin. Harrastuksia, joissa pääsee irti arjesta. Ja voi että sitä fiilistä kun ekan kerran olin ratsastamassa parin vuoden tauon jälkeen! Siinä jäi vaippahelvetti ja muut arjen askareet odottamaan kun mamma päästeli menemään! Ihanaa. Sitten löysin syksyllä Shindon. Ensin ajattelin että mitähän höpönpöpöä sekin on, mutta menenpä ja kokeilen. Ja siellä tiellä ollaan edelleen. Olo on mitä mahtavin puolen vuoden harjoittelun jälkeen. Olen tutustunut itämaisiin menetelmiin hoitaa kehoa ja mieltä. Ja tulos ei ole pelkästään korvien välissä, vaan myös konkreettisesti tunnen kuinka kroppani voi paremmin. Sokerina pohjalla, yksi lempiaiheistani, ruoka! Kuinka paljon ruokavalio vaikuttaakin hyvään oloon! Uskommatomasti! Kaikki alkoi kaiketi pienestä punaisesta kurttuisesta marjasta... Toki jo ennen tätä olin monesti ajatellut sitä, että mitä minun PITÄISI tehdä ja minun PITÄISI muuttaa ruokavaliotani ja syödä terveellisemmin. Mutta sitten tuli se marja. Niin pikkiriikkinen ja vähäpätöinen, mutta luulen että siitä se alkoi. Ja siitä kiitos ystävälleni Petterille, joka meidät yhdisti, siis minut ja marjat. Olimme vaeltamassa ja siellä yksi retkieväämme oli goji-marjat. Enkä tainnut itseasiassa niitä sillä reissulla edes syödä, mutta kiinnostuin asiasta. Ja vähitellen kiinnostukseni kasvoi ja kasvoi, aloin ottaa asioista selvää ja tehdä muutoksia pikku hiljaa terveellisempään ruokavalioon. Goji-marjoista vielä, jos joku sattuu kiinnostumaan, http://www.superfoodit.com/goji.html. Äitini aina sanoo että jos johonkin uskoo tarpeeksi niin se vaikuttaa (tarkoittaen siis jotain ei-tieteellisesti-todistettua juttua...). Ja täytyy sanoa, että mitä ilmeisimmin, I BELIEVE! Koko syksyn goji-marjoja hyppysellinen joka aamu, ja yhtään flunssaa ei ole minuun tarttunut vaikka perhe ympärillä on kantanut kotiin jos jonkin näköisiä pöpöjä pitkin talvea. Sittemmin olen vaihtanut itseasiassa suuren osan ruokavaliostani, josta varmasti tulen kertomaan enemmän vielä joku toinen päivä, se on nimittäin ollut myös ääreis mielenkiintoinen ja antoisa projekti. Enkä tällä kokemuksella vielä todellakaan ole mikään guru tällä saralla, vaan opin joka päivä jotain uutta. Se, mitä olen saanut, on hyvä ja ennen kaikkea terve olo, kiloja alas hitaasti mutta varmasti ja energiatason samalle levelille mitä se oli viimeksi joskus vuosia sitten. Ja olen tyytyväinen itseeni, sisäisesti, ulkoinen olemus kaipaa vielä panostusta mutta perästä kuuluu! Ja jotten nyt kuulosta ihan pilvissä liihottelijalta, niin myönnän, että osa huonoista elämäntavoista on edelleen osa arkea, ja varmaan tulee pysymäänkin. Terveellisen aterian jälkeen käyn edelleen mielestäni ansaitsemallani savukkeella. Ja punaviiniä juon joskus jopa muuhunkin kuin terveysvaikutteisiin vedoten... Ja mitä liikuntaan tulee, edelleenkin saatan jumittaa illaksi koneen ääreen sen sijaan että lähtisin lenkille. Muutokset vaativat oikean ajan ja paikan. Ja noiden juttujen aika ei ole nyt. Eikä sen että jättäisin suklaan pois elämästäni. Me and choko forever <3 Ja minä suunnittelen ja haaveilen. Niin paljon mitä haluaisin tehdä useammin tai kokeilla jotain aivan uutta. Valitettavasti kaikkea ei voi saada, vaikka siihen olenkin tottunut, hehee... Maalata piirtää ommella, kirjoittaa, tanssia, lautailla, lista on loputon, mutta onhan tässä vielä tehokasta peliaikaa! Tällä hetkellä tätä peliä Mirri johtaa 6-0! I FEEL GOOD, tiididiididiididi...

Dear food-diary,

I'm on a diet. Ensimmäistä kertaa elämässäni! Ja mikä on fiilis? Yllättävän positiivinen, toistaiseksi. Ongelmana on se, että maailmasta on vaikea löytää dieettiä, minkä tuloksena paino tippuisi riittävästi, mutta mistään ei tarvitsisi luopua.... Eli kaikkea ei voi saada, vaikka kuinka haluaisinkin. Olenkin nyt aivan villiintynyt harrastamaan karppausta! Tällä ruokavaliolla voin kuitenkin syödä suurinta herkkuani, juustoja. Ainahan ihmiset ovat hössöttäneet laihduttamisesta, mikä milloinkin sitten on ollut muodissa, atkins, painonvartijat, kummalliset sähkölaitteet jotka mukavasti täristävät, tai sitten yksinkertaisesti vain lakanneet syömästä. Miksi minä sitten laihdutan? Ehkä taas yritän pyydystää kuuta taivaalta, mutta joka tapauksessa hartaasti toivon pystyväni kahden lapsen jälkeenkin näyttämään siltä, miltä olen ennenkin näyttänyt. Haluan taistella itseni takaisin minut vallanneelta omituselta massalta´;) Ja miksikö ruokapäiväkirja? Olen jo nyt tehnyt mitä mielenkiintoisempia ja maukkaampia kokeiluita käyttäen minulle ennestään vieraita raaka-aineita. Olen ottanut askeleen terveempään ruokavalioon ja olen ylpeä siitä! Ajattelin jakaa teidän kanssanne parhaimmat löytämäni reseptit, kokeilut tai muut hörhöilyt mitkä aiheeseen liittyvä! Bon Apetit!

Tunteellinen siili

Oi, sanoi siili, olen tunteellinen siili, olen hyvä, kiltti, hellä Ja kenelläpä, kellä on vastaansanomista? Se vain on surullista, että piikkikuoren alla siilin hellyys piili. -Kirsi Kunnas- Päähäni jäi pyörimään lause eräästä äskettäin käymästäni keskustelusta: "ei tarvi sekoittaa tunteita mukaan". Jostain syystä takerruin siihen niin, että tein hieman tutkimustyötä asian puitteissa. Epäilen nimittäin suuresti sitä, että ihminen pystyy tekemään mitään tuntematta jotain tai tietoisesti siirtämään vaan kaiken tunteisiin liittyvän sivuun. Ja ei, en tehnyt tutkimustyötä käytännössä, eikä se minulta onnistuisikaan, olenhan tunteellinen siili, vaan otin asiasta selvää ihan netin välityksellä. Itse olen tunteellinen, tosin ilman tuota piikkikuorta luullakseni. Tai kai se jossain tilanteissa se piikkikuorikin on panssarina, mutta ainakin haluan uskoa siihen, että pystyn olemaan avoimen tunteellinen. Mietin ensin ihan itse, että mitä tunteellisuus minusta tarkoittaa? Tarkoittaako se sitä, että itken kun katson Disneyn piirrettyjä, vai tarkoittaako se sitä että olen aina ihan täysillä mukana asioissa jotka ovat minulle tärkeitä, toinen nimitys tälle on kenties olla intsinä?! Tarkoittaako tunteellisuus sitä että pohdin tunteitani ja ajatuksiani välillä niin paljon että ihan itsekin kyllästyn? Vai kenties sitä että herkistyn mitä oudoimmista asioista mitä oudoimmissa tilanteissa, mikä muuten ei ole välttämättä suositeltavaa, aiheuttaen omituisia tilanteita... ;) Mutta sitten teoriaan, googlasin sanan tunteellinen ja tässä synonyymisanakirjan selite: "hentomielinen, tunteikas, haaveellinen, hempeä, herkkä, liikuttava, tunnelmallinen, sentimentaali, emotivo, emotionaalinen." Pitkä rimpsu ihania sanoja, antaa kuvan vaaleanpunaisesta keijukaisesta joka lentelee kukkaispellolla haaveillen prinssi-uljaasta valkoisella ratsullaan... Right... Toki tunnistan itseni näistä adjektiiveista, mutta tarviiko sen tosiaankin kuullostaa noin liikuttavan säälittävältä??? Ja ei, hentomielinen en ole, enkä niinkään hempeä, tai sitten emotivo (joka kaiketi pitää kohta myös googlata koska en tiedä mitä se tarkoittaa...). Mutta väitän silti olevani tunteellinen, kaikesta huolimatta ja vailla ymmärrystä siitä, miten ihminen voisi olla tunteeton? Googlaanpa sitten sillekin synonyymit: haluton, corpse, death toll, deathly, död, kliininen, kuoliaaksi, kuollut, lijk, maro, kylmä, kyyninen, sydämetön, viileä." Lisäksi se yhdistettiin monesti psykopatiaan, alkoholismiin tms. Onneksi en aloittanut juttua kirjoittamalla että olen tunteeton! ;) Palatakseni kuitenkin takaisin tuohon tunteellisuuteen ja tunteisiin, en voinut vastustaa kiusausta lukea koko wikipedian artikkelia aiheesta. Ja sieltä muutamia poimintoja:"Biologiset näkemykset painottavat kehon fysiologisten reaktioiden merkitystä tunteiden synnyssä. James & Langin tunneteoria katsoo elimistön reaktioiden synnyttävän tunteen... ...Tunteen kokeminen edellyttää myös aivojen toimintaa...". WTF? Jos aivot eivät toimi, ei taida tunteista puhuminen tai niiden kokeminen tulla muutenkaan ensimmäisenä mieleen! "Sosiaalisuutta ja oppimista painottava näkökulma: Yksi ääripää tunteiden selittämiseen keskittyy tarkastelemaan ympäristön, kuten tilanteiden ja vuorovaikutusten merkitystä tunteiden synnylle. Ivan Pavlovin klassisen ehdollistumisen teorian mukaan tunne syntyy niin sanotusti oppimalla kehon aikaisemmista reaktioista. Käärmeen purressa syntyy kipua. Seuraavalla kerralla jo käärmeen nähdessään tapahtuu ehdollinen reaktio, eli pelko. Välineellisessä ehdollistumisessa tunteiden seuraukset säätelevät tunteiden ilmenemistä jatkossa. Esimerkiksi jos yksilö saa positiivista palautetta surun näyttämisestä, tekee henkilö sitä avoimesti jatkossakin... " Ja sitten päästiin taas koirakokeisiin... Onkohan jokin asia, mihin tuota Pavlovin ehdollistumisteoriaa EI voi soveltaa? Kai tätä asiaa vois nyt käsitellä myös jotenkin vähän enemmän maalaisjärkiteoreettisesti? Ja sitten vielä kerta kiellon päälle, yksi lainaus: "Kognitiivisen selityksen tunteiden syntymiselle nykypäivänä antaa R. Lazaruksen tunneteoria. Lazaruksen mukaan tilannetekijät sekä aikaisemmat kokemukset luovat tunteen. Tunteen kokemisessä tärkeää on ihmisen oma arvio tilanteesta. Ärsykkeen jälkeinen primaariarvio on tiedostamaton. Se syntyy esimerkiksi pelästymisreaktioissa tai muissa vaaratilanteissa, jotka ovat olleet evoluution kannalta tärkeitä. Sekundaariarvio on puolestaan tietoinen, ja ilmenee primaariarviota hitaammin. Arvioimme aina tilanteen sen mukaan, kuinka tärkeä se on minäkäsitykselle ja maailmankuvalle. Omat vaikutusmahdollisuudet tunteeseemme vaikuttavat myös tilanteen arviointiin..." Aaand we have a winner! Jos sellainen tästä sekamelskasta pitää löytää. Eli tätä mä puollan näistä vaihtoehdoista. Jos nyt palataan lähtöruutuun ja mietitään sitä, mistä aluksi lähdin kirjoittamaan, eli siitä, voiko ihminen poissulkea tunteensa tehdäkseen esimerkiksi elämästään helpompaa? Ja käyttäen tässä Porvoolaista maalaisjärkiteoriaa, en edelleenkään usko siihen. Tunteet ovat ja pysyvät piste. Toki niitä voi dissaa tai yrittää olla ajattelematta, mutta siellä ne kuulkaas aina vaan ovat, piruna ja pyhimyksenä olkapäillä! Se, jos sanotaan että tekee jotain ilman tunnetta, niin luulen, että sitä tunnetta, mistä nyt sit ikinä onkin puhe, niin ei ole koskaan ollutkaan, ainakaan niin vahvana etteikö se vaikuttaisi. Ja voihan sitä tietenkin yrittää huijata itseään ja tehdä vasten tunteitaan, mutta rohkenen väittää että jossain vaiheessa se muutos on tehtävä kuitenkin niin, että on "sinut" tunteidensa kanssa. Yksi ihminen, yksi persoona, yhdet tunteet. Ja varmastikin niin, että mitä tunteellisempi on, sitä enemmän niitä näyttää ulospäin ja antaa niiden ohjata elämää. Mutta kaikilla on tunteita, jotka vaikuttavat elämään ja omiin päätöksiin. Ihminen ilman tunteita ei ole persoona, vaan kenties robotti (tai sitten psykopaatti, mikä tuli aiemmin esiin...). MUTU-tuntuma on mielestäni aivan liian aliarvostettu käsite, sillä sitä käyttäen ihmiset olisivat kaiketi paljon onnellisempia! (Enkä tällä lausumalla pyydä ketään tärkeässä duunissa olevaa ihmistä tekemään virallisia päätöksiä käyttäen apunaan vain tunteitaan, vaan nyt puhutaan siviilielämästä...). FEEL FEEL FEEL, people FEEL! Ja nyt minusta TUNTUU siltä, että tämä asia on loppuun käsitelty, poskissani TUNTUU mukava lämpö juotuani ison lasin punaviiniä, ja TUNNEN itseni onnelliseksi siitä että sain tämänkin tekstin kirjoitettua huolimatta siitä että sain luotua itselleni suorituspaineita avattuani tämän blogin. Roger and out! -Tunteellinen siili-

UUSIA ALUEVALTAUKSIA JA ITSETUTKISKELUA

Rakas päiväkirja... Se olisi se toinen vaihtoehto! Kuitenkin päätin lähteä mukaan bloggauksen ihmeelliseen maailmaan. Ai miksikö? Minulla on paljon mielipiteita ja ajatuksia, ja olen tietenkin aina oikeassa! ;) Joskus rakentava kritiikki tulee kuitenkin tarpeeseen, ja mielestäni on ihana päästä väittelemään tai keskustelemaan aiheista, joilla on merkitystä omaan elämään. Lisäksi väitän vakaasti, että itsetutkiskelu ja -tuntemus tuovat lisää sisältöä elämään ja tekevät elämästä onnellisemman. Asioita on joka lähtöön, iloisia, surullisia, helppoja, vaikeita, kevyitä ja hauskoja tai vakavia ja masentavia. Kaikki kuitenkin tarpeellisia. Joskus pelkkä ajatus jostain asiasta saa silmät kyyneliin, joko ilosta tai sitten surusta. Miksi niitä asioita ei sitten jakaisi toisten kanssa? Ihminen on sosiaalinen eläin ja kaipaa sosiaalista vuorovaikutusta.Ja voi helvetti kun aina niin varovainen ja hienotunteinen, ainakin täällä Suomessa! Avautuminen, se kasvattaa ja vahvistaa, joskus ehkä hieman myös hävettää, mutta väliäkö sillä! Miksi ihmiset eivät puhu asioista? Jo se, että laittaa ajatuksensa paperille, tai tässä tapauksessa näpyttelee nettiin, saa ne selkiämään myös omassa päässä. Tai sitten laittaa ajattelemaan. Olenko nyt oikeassa vai ehkä kuitenkin väärässä? Pohdinta on aina hyväksi, luulisin... Tätäkin joutui nyt miettimään... Mutta uskon olevani oikeassa! And I really wantto make a statement! Aion siis tästä eteenpäin kertoa, miten asian laita on! Siis ainakin minun mielestäni... Tervetuloa matkalle kanssani, parannetaan maailmaa!