Ihana kiehtova ukkonen!

Kun olin pieni, mummu vei minut aina autoon istumaan ukkosen loppumista. Autossa on kuulemma turvallista. 


Lapsena oli myös jännittävää laskea jyrinän ja salamoiden välistä aikaa. Niin minulle opetettiin, että jyrinästä kun laskee laskee sekunteja siihen kunnes salama iskee, niin kaukana ukkonen on. Huomaan edelleen tekeväni sitä, vaikka en sen paikkansapitävyydestä olekaan niin varma. Pitänee googlaa ja tarkistaa.


Ukkosen jyristessä koirani alkoi, tai siis alkaa edelleen hytistä ja täristä, läähättää ja pyrkiä mahdollisimman pieneen koloon piiloon. Pelkää siis ihan hulluna. Avuton olo kun ei oikein voi mitenkään auttaa. Ajatella, että suht tavalliset luonnonilmiöt saavat aikaan ihmisissä (ja eläimissä) vuodesta toiseen niinkin voimakkaita reaktioita. 


Tiesittekö tämän ukkosesta?


- Dramaattisuutensa vuoksi ukonilman syntyä on selitetty eri kansojen tarustossa yleensä itse ylijumalan kuvitteellisilla tekemisillä. Suomen kielen sana ukkonen, ukonilma, tulee Ukko-jumalasta. Muinaisnorjan ja skandinaavien Thor lienee antanut panoksensa nykyenglannin thunder-sanaan


- Ukkosen jälkeen ilma tuoksuu otsonipitoiselta, sillä salamanisku tuottaa hapesta otsonia. (ukkosen jälkeen ilma tuoksuu raikkaalta, ts. voimme siis todeta että otsoni on se joka tuoksuu raikkaalta? Enpä ole koskaan perehtynyt siihen, mistä ukkosen jälkeinen tuoksu on peräisin, nyt tiedän senkin! )


- Ukkonen syntyy korkeaksi kasvaneissa ukkospilvissä. Niissä on muun muassa lumirakeita,rakeita ja jääneulasia, jotka hankaavat toisiaan törmäillessään pilven sisällä vallitsevissa ilmavirtauksissa. Syntyy hankaussähköä. Esimerkiksi törmäävä rae ja pieni lumirae varautuvat eri tavoin^[1]. Koska ukkospilvessä on alkuvaiheessa nouseva ilmavirtaus, eri kokoiset, eri tavoin varautuneet kiinteän lumen ja jään hiutaleet asettuvat eri korkeuksille. Näin syntyy pilven eri osien välille, pilvien välille ja pilven ja maan välillä lopulta suuria sähkövarauksia, jotka purkautuvatsalamoina.


- väärä uskomus: Ukkonen ei nouse (suurten) vesistöjen yli: Ukkospilvet pystyvät liikkumaan mihin tahansa. Ne liikkuvat ylemmässä ilmakehässä vallitsevien tuulten mukaan, jotka monesti puhaltavat eri suuntiin kuin maanpintatuuli. Usein salamoivan ukkospilven tullessa kohti se meneekin ohi tai sammuu ennen kohdalle tuloa, jolloin syntyy vaikutelma paikan kiertäneestä ukkosesta.


- toinen väärä uskomus: Salama ei iske kahta kertaa samaan paikkaan: Salaman iskupaikka on satunnainen, mutta sillä on taipumus iskeä normaalia korkeammalle oleviin paikkoihin ja kulkea johtavaa maata, esimerkiksi vetistä ojaa tai peruskalliota pitkin.


Se tieteellisistä havainnoista tällä erää... Miten minä sitten koen ja tunnen ukkosen??


LOOOOV IT!!!


Ei varamaan ollut vaikea arvata sen perusteella, että asiasta näinkin tunnollisesti lähdin kirjoittamaan :). Koen ukonilman jotenkin vapauttavana, puhdistavana, enkä ollenkaan pelottavana. Ennen ukkosta koen monesti pientä ahdistusta, ilmanlaadusta johtuen. On painostavaa ja tunkkaista, hiostavaa ja raskasta. Sitten kun taivas repeää, ilma muuttuu, ja hengittäessään "uutta" ilmaa, tuntee itsensäkin virkeäksi ja elinvoimaiseksi. 


Osittain oma suhtautumiseni ukkoseen johtuu myös luonteenpiirteistäni, eikä välttämättä niistä parhaista sellaisista. Toki kunnioitan ukkosta, enkä tee mitään typeryyksiä kuten menisin seisomaan kalliolle, mutta vähän pitää aina uhmata ;) Ukkosella on ihana seistä ulkona, kastua läpikotaisin ja kuunnella ja katsella kun taivaalla tapahtuu. Ukkonen on mielestäni yksi kauneimmista luonnon tarjoamista elämyksistä. Kirkkaan tähtitaivaan jälkeen hyvänä kakkosena. Valo vastaan pimeys, räjähtävää energiaa ja rajua toimintaa.


Toisaalta, kaiken tuon rajuuden vastapainoksi ukkonen on mielestäni äärettömän romanttista! Nyt taitaa olla liikaa rakkausromaaneita luettuna tälle kesälle, hehee... Mutta oikeasti, eivät ne kirjailijat ole ollenkaan hakoteillä kirjoittaessaan pusukohtauksia ukkosmyrskyn ajalle. Ei ole sähköä, kynttilä lepattaa tuulessa, ulkona jyrisee ja salamoi. Mikä voisikaan olla parempi tekosyy kaheutua kihnuttamaan jonkun kylkeä suuren viltin alla. Ihanan intiimiä, pienet ihmiset yhdessä suurta luontoa vastaan. Oih.... 


Voisin kuunnella ja katsella ukkosta loputtomiin. Se, että seison ulkona litimärkänä sateessa, tuskin on ihan noin romanttista kuin tuo edellä mainitsemani tapa käyttää aikaa ukkosen pauhatessa, mutta jokainen tallaa tavallaan :) On se vaan niin kaunista....