No jaa, tähän nyt sopii tunnisteeksi tuo sammakot hyppii suusta aika osuvasti.
Mikä siinä on, että monesti jo niiiiin monta kerta omassa päässään pyöritellyt ajatukset muuttuukin jotenkin sitten kun ne kakistaa ulos suustaan. Itse kun kaikkia asioita miettii niin on mielestään niin selvillä siitä mitä mieltä on, mutta yritä nyt sitten pukea ajatuksia sanoiksi, ja ilmaista vielä itsensä jotenkin ymmärrettävästi, not an easy job to do.
Vai onko ongelma siinä, että ajatustasolla kaikki vaihtoehdot ovat vielä avoimia, mutta sitten kun asiat sanoo ääneen, niistä viimeistään tulee tosia. Huijaako ihminen itseään ajatuksillaan? Vai onko se jonkinnäköinen pakotie todellisuudesta? Kuitenkin, oli asia sitten helppo tai vaikea, sen ilmoille päästäminen on kuitenkin merkki siitä, että kone pyörii, jotain tapahtuu.
Sanon ennen kuin ajattelen, monesti. Mutta sitten kun ajattelen, pitkään, ennen kuin sanon, se sanominen onkin tosiaan vähän haasteellisempaa. Silti multa hyppii monesti sammakoita suusta, joista saan morkkiksen, kun mietin ja mietin, että mitä ja miten olisi pitänyt sanoa vai olisiko pitänyt sanoa yhtikäs mitään. Mutta toisaalta, en voi ainakaan syyllistää itseäni siitä että olisin pitänyt ajatukseni ja tunteeni vain omana tietonani ja sitten säälitellyt itsekseni että kun mitään ei tapahdu. Se vaan kun täältä tätä tekstiä suoltaa yleensä sinne yleisten sietorajojen ylärajalle asti, saa välillä olon tuntumaan hitusen epävarmalta.
Toisaalta, ehkä tämä taivaanrannan maalari-luonne kaipaakin välillä pientä kolautusta... Ajatuksissahan kaikki on mahdollista, mutta sitten kun ajatuksista tehdään tekoja, kaikki konkretisoituu, muuttuu todeksi. Scary but exiting, kind of...
I'm just a dreamer, who's searching for the way......
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti