Lapsellisia juttuja :)

Aina sitä meinaa vahingossa valittaa kuinka raskasta on olla äiti ja kuinka raskasta arki välillä on. Mutta... Osaisiko sitä edes ajatella toisenlaista elämää enää? Ei todellakaan! Enkä haluaisikaan missään nimessä.

Tällä hetkellä meillä pörrää joku pöpö että ollaan lasten kanssa oltu kipeinä enemmän tai vähemmän tässä pari päivää. Vuotavia neniä ja huonosti nukuttuja öitä. Hirveä sotku kun ei itse jaksa tehdä mitään töiden jälkeen muuta kuin lösähtää sohvalle. Imuroidakin tarvis, koska koko alkuviikon ruokalista löytyy lattialta. Mutta ei voi imuroida ennen kuin lattialle sais raivattua sen verran tilaa että imuri mahtuisi edes vähän liikkumaan. Mutta silti, tätähän tämä on! :) Eikä ole edes mitenkään katkera fiilis, jotenkin tämä kesän ilo ja kauniit ilmat hälventävät kaiken sen pienenkin negatiivisen ajattelun.

Tänään töistä tullessani aloin jostain syystä miettimään että mitä asioita tekisin jos näitä lapsia ei tässä olisi. Ajatuskin oli jo tosi outo, en pysty edes kuvittelemaan elämääni ilman lapsia. Tällä tekstillä ei ole todellakaan mitenkään tarkoitus arvostella niitä, jotka ovat päättäneet elää oman arkensa ilman lapsia, tämä on ote vain ja ainoastaan MINUN elämästäni ja MINUN arjestani. Jokaisella on omat näkemyksensä ja prioriteettinsa, ja olen ehdottomasti sitä mieltä että kaikkien ei tarvitse, eikä ole pakko haluta hankkia lapsia. Minulle se vain on jotenkin ollut pienestä asti selvää että jonain päivänä tahdon olla äiti, ja olen yltiö onnellinen siitä että olen sen saanut tehdä.

Palataanpas sitten vähän näihin arkirutiineihin. Aamusta aloitetaan vaikka sen okin minun inhokki-vuorokaudenaikani. Mutta joo, eli aamulla kun herään, en herää yleensä siihen, että itse heräisin, vaan naapurihuoneesta alkaa kuulumaan kummia, ja jos sinne ei kohta ala menemään, alkaa kummien kuuluminen kuulostaa pikemminkin sian tappamiselta (en tosin tiedä, enkä haluakaan tietää miltä se kuulostaa, mutta näin kuvainnollisesti...) Eli ensin kun herään, pitää ruokkia ensimmäinen potilas, vaihtaa vaippa ja vaatteet. Kun se on tehty,huutelee toinen yläkerrasta, että haluaa kyydillä alas. Joten ei muuta kuin hakemaan. Ja sen jälkeen toiselle aamupalaa, samalla kun vahtii että se ensimmäinen herännyt ei syö toisenkin aamupalaa. Ehkä noin 1,5h kuluttua heräämisestä tulee sellainen hetki, että ehdin keittää itselleni teetä ja syödä aamupalaa "rauhassa".

Entä jos ei olisi lapsia? Ööö... En varmaan pääsisi ikinä ylös sängystä, ja koko aamu haaskaantuisikin sitten siinä. Luultavasti jymähtäisin sohvalle, jos ei ole kiire, ja katsoisin jotain ohjelmaa telkkarista, josta en sen aamun jälkeen muista yhtikäs mitään. Eli ei mitään menetettyä, paitsi pitkään nukkuminen. Ja aamusuihkut, sitä kaipaan! Jos tahdon aamulla suihkuun pitää se hoitaa ennen kuin lapset heräävät (en kuitenkaan jaksa vapaaehtoisesti koskaan nousta ennen lapsia, joten turha edes mainita tuota vaihtoehtoa...) tai sitten ennen kuin mies lähtee duuniin, joka sekin on absolutely too early sisäiselle kellolleni.

No mitäs sitten päivällä? Jos olen kotona, päivä kuluu aika tarkkaan minuutilleen liikkeessä, leikkimistä, ulkoilua, ruoanlaittoa, jälkien siivoamista, riitojen ratkomista, jälkien siivoamista ja jälkien siivoamista. Ja silti illan tullen täällä on ihan hirvee kaaos, päivästä toiseen. Jos joku pieni hetki jää, että minulla on "omaa aikaa", käytän sen yleensä sähköpostien lukemiseen tai töiden tekemiseen. Ja sitten onkin jo ilta.

Mites yksineläjänä? Mitä IHMETTÄ tekisin, jos olisin yksin? Katsoisinko koko päivän telkkaria? Ulkoiltua tuskin tulisi ainakaan näin paljoa. Osaisinko olla ihan vaan tekemättä mitään? Hmm... Ihana ajatus, en tiedä miten kävisi. Vai tulisiko minusta sohvaperuna joka ei saa ikinä koskaan mitään aikaiseksi ja kaikki vähätkin hommat jäisi tekemättä. Luultavasti. Osaisiko siitä vapaa-ajasta nauttia antaumuksella? Toivoisin, että kaikki kellä vapaa-aikaa on, osaisivat, sillä sitten kun sitä ei ole, sitä kyllä valitettavasti kaipaa. Toivoisin, että osaisin käyttää aikani sellaisiin asioihin, joista todella nautin ja jotka saavat minut hyvälle tuulelle. Jotka haastavat taitojani (muutakin kuin vaipanvaihdossa tai ruoanlaitossa). Kirjoituksistani ehkä huomaa, että vapaa-aika on se, mitä toisaalta kaipaan, mutta toisaalta, jos sitä olisi, käyttäisinkö sen sitten loppu peleissä kuitenkaan niin kuin tässä haaveilen.

Entäs sitten ilta??? Hoh hoh... Tässä vaiheessa päivää alkaa veto olemaan jo aika lopussa. Sen sijaan että istuisin sohvalle katselemaan lempi sarjojani tai kokkaisin maukaan illallisen, teen iltapalaa, siivoan leluja, laitan yhtä nukkumaan ja sitten taas iltapalaa ja muita hommia ja sitten taas toista nukkumaan. Ja yleensä olen niin väsynyt jo siinä vaiheessa että nukahdan itse pojan viereen enkä selviydy enää alakertaan edes iltateelle.

JOS täällä ei olisi näitä riiviöitä, jotka työllistävät minua 24/7, iltaisin luultavasti, ööö, istuisin sohvalla. Ja katsoisin telkkaria tai olisin facebookissa, tai bloggaisin.

Johtopäätöksenä voin tässä todeta, että olisi se arki kyllä tosi erilaista ilman lapsia. Ja varmasti kotini olisi hienommin sisustettu ja minulla oisi enemmän rahaa käyttää itseeni ja illalliseni olisivat monipuolisempia ja lattialla näkyisi matto toisin kuin nyt, kun se olohuoneemme on lelujen valtaama. Ja matkustaisin paljon enemmän. Ja mitä vielä, jos ja jos ja kun ja kun. Mutta, kuinka onnellinen sitä voikaan olla pienistä asioista! Kun tyttö sanoo uuden sanan tai näyttää uusia oppimiaan temppuja, kaikki vähemmän tärkeä häviää ja elämä on siinä ja nyt. Kun nenää niistäessä poika sanoo olevansa ylpeä mammastaan, mamma on ikionnellinen. Kun touhuaa lasten kanssa, lukee kirjoja, katselee naapurin koiraa tai vaikka ihan vaan on läsnä, se tunne on aivan uskomaton. Olen tarpeellinen, rakastettu, ihailtu, ja millon mitäkin. Palautteen saa suoraan ilman turhia ihmissuhde koukeroita. Asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä eikä tarvitse miettiä mitä lapset minusta ajattelevat. Ollaan vaan ollakseen, ihan omina itseinämme, omina persooninamme, nautitaan toistemme seurasta, ja iloitaan pienistä asioista. Se saa minut onnelliseksi. Todellakin. <3