Etanaposti ilahduttaa

Sain tänään taas kirjeen... Enkä ilahtunut pelkästään sen takia, että posti ei tuonut laskuja. Kirje tuli plan-kummilapseltani Nigeriasta!
 Muistan kuinka lapsena sitä odotti kärsimättömänä postia jos tiesi että sieltä pitäisi jotain posteljoonin tuoda. Luukku kun loksahti niin olin viivana ovella! Ja sitten siinä teini-iän kynnyksellä, kun sai vaikkapa ihanan käsinkirjoitetun rakkauskirjeen, vitsi että se sai onnelliseksi <3. Ennen sosiaalisen median aikaa, tai aikaa ennen internetiä, käytiin ihan konkreettista kirjeenvaihtoa, itsellänikin oli muutamia kirjekavereita ympäri maailmaa. Tuntuu että tuosta ajasta olisi ikuisuus, enkä nyt ihan niin vanha edes ole vielä. 
Onhan tässä nykyajassa omat etunsa, viestit saa nopeasti perille, kanavia on monia mistä valita, käyttääkö mailia vai FB:a vai kenties nykyisin jo vähän vanhahtavaa tekstiviestiä, laskut tulee nettipostiin ja uutiset luetaan netistä sanomalehden sijaan. Ja onhan se maailma avartunut kehityksen myötä, ja asioiden hoitaminen huomattavasti helpottunut.
Hypätäänpä hieman taas taaksepäin, tuohon Souradjin kirjeeseen. Vähän tulee sellainen sama ihana kutkutus kun löytää kirjeen keittiön pöydältä. Mitähän siellä lukee? Pakko heti avata! Ja samalla tulee tosi hyvä fiilis, joku on ajatellut minua ja kirjoittaa juuri minulle! Ja vaikka voisi ajatella, että kehitysmaiden kummitoiminta on tavallaan vain sitä, että autamme heitä, niin mielestäni se on kyllä täysin molemmin suuntaista. Ihanaa saada noita pieniä kirjeitä, jotka ovat usein hyvin virallisia ja lyhytsanaisia, mutta niistä huomaa että niiden kirjoittaminen on kirjoittajalleen suuri asia, niin kuin se on itsellenikin sinnepäin kirjoittaessani. Silti kirjettä lukiessa aina sydäntä lämmittää, ihanaa kun heillä on kaikki hyvin ja he ovat ilahtuneet minulta saamastaan postista. 

Kirjettä kirjoittaessa sitä luultavasti myös pohtii sanojaan hieman tarkemmin kuin chattaillessa tai mailia kirjoittaessaan, nettiin on niin paljon helpompi heittää kommentteja. Jotenkin tuntuu myös, että aito kirje on paljon henkilökohtaisempi kuin sähköinen versio, näkyyhän siinä kirjoittajan kädenjälki, ollaan tavallaan kosketuksissa samojen asioiden kanssa. Ja kaiken tämän sähköisen viestinnän keskellä, mikä olisikaan ihanampaa, kuin löytää joku päivä postilaatikostaan, vaikkapa ihan oikea rakkauskirje, oih! Niiiiin romanttista ja suloista... Kirjoitettu suoraan ihmiseltä toiselle saman paperin kulkiessa kirjoittajansa käsistä joskus pitkiäkin matkoja vastaanottajansa käsiin. Sitten kun sen on lukenut ainakin sata kertaa se taitellaan siististi ja laitetaan johonkin salaiseen paikkaan mistä sen voi sitten aina ottaa esille ja lukea uudelleen ainakin toiset sata kertaa. Tätä kirjoittaessani taisin juuri tehdä aikamatkan sinne jonnekin 20 vuoden taakse... Rakkaita muistoja! Mutta mikään ei kiellä ottamasta vanhoja keinoja käyttöön tarvittaessa, häivähdys historiaa keskellä kiireistä nykypäivää